Suklaamonsteri

Voihan sukulaku sentään.. Ei ollut meikäpojan hengenlähtö kovinkaan kaukana tossa torstaina. Kerronpa mitä kävi.

Jäin yksin vapaaksi kotiin siksi aikaan kun papi ja mami oli muualla. Edellisenä iltana oltiin sohvalla lötkötelty koko porukka ja sinnepä ne oli unohtanut suklaalevyn. Sellaisen Milka suklaalevyn. Olen niin perso suklaalle, että minulle on ostettu ihan omiakin suklaanappeja. Haisee ihan samalle kuin noittenkin suklaa, joten en ymmärrä miksen saisi niitten suklaata syödä. Joten päätinpä kokeilla kun kerran eivät olleet vahtimassa. Kannoin koko suklaalevyn petiini ja aloin kiskomaan sieltä levyä ulos. Ah se oli hyvää! Tosin siinä ahmimisessa kävi niin että kun liian vauhdilla söin niin oksensinpa osan siitä ulos. Ja sitten vasta se huono olo tulikin.. Janotti niin hirveästi että maha paisu ja sitten tuli niin hirveä pissahätä että pakkohan sitä oli joka suuntaan päästää ulos. No sitten kun papi tuli kotiin niin eipä se päätä taputtanut.. Kermamaito sekotusta se yritti juottaa mutta maha oli niin täynnä että enhän minä jaksanu juoda. Niin sitten lähettiin lenkille. Sain juosta pitkiinsä siellä papin kanssa, se oli ihan kivaa vaikka maha olikin jonkin verran tiellä. Sitten vaan kävi niin että kun tultiin takasin sisälle niin rupes taas oksettamaan. No kun mami tuli kotiin niin alko sitten mua vähän ahistamaan, tuli jonkin sortin nuha. Papi sitten soitti eläinlääkärillekin mutta eipä meillä sitten ollut muuta tehtävissä kun vaan oksennusten väistöä. Yöllä oli niin paljon virtaa mulla että pompin kuin duracell-pupu. Mami sitten tuli olkkariin sohvalle mun kanssa nukkumaan, vaikka en mä meinannut aluksi malttaa nukkua, pompin vaan. Nukahin sitten ja oli kyllä kiva, sain olla peiton alla lämpimässä. Aamulla papi toi apteekista jotain hiiltä niin sitä sitten jouduin syömään. Se oli tosi pahaa. Mutta huono olo loppu sillä. Ei viikonloppuna tehny enää mieli suklaata. Eilen kyllä taas teki, joten kaikki kunnossa. Mutta ei mami eikä papi kovin ilosesti sitä mulle ollu tarjoamassa. Jostain kumman syystä.

Nyt ei ole jäänyt suklaata pöydälle, en ymmärrä miten se on mahdollista. Saakelin siivoushullut. Vai olisko siitä torstaista jäänyt niille jotain mieleen? Äh, en usko.

Pentukuulumisista sen verran, että yksi urospentu on kuulemma syntynyt ja varattuna, nyt odotellaan toistakin pentuetta joka syntyy myöhemmin että jos sieltä tulisi kanssa uroksia. Kuulemma nuo ihmiset eivät halua toista arkajalkaa. Vaikka en mä mikään arkajalka enää ole. Mutta ehkä parempi, ei munkaan tarvi sitten siitä kersasta huolehtia.

Laitan muuten kuvia mitä näin sen suklaasyöntiepisodin jälkeen:

Kyllä kieltämättä hieman hämmensi..

- Rico

Baby Boomi

Hellurei!

Kylläpä aika vierähtää, siitä on jo melkein viikko kun viimeksi muistin kirjotella. Tässä ajassa on tapahtunut muutoksia, niin hyviä kuin huonojakin.

Aloitetaan hyvistä. Saan olla päivisin vapaana koko asunnossa! Makkaria lukuunottamatta, ne ei luota etten mene niitten sänkyyn nukkumaan. Aika fiksuja, en tiedä miten ne sen on tajunnut? Mutta kuitenkin, vapaana mä olen täällä saanut olla.

Sitten huonoja uutisia. En saa olla vapaana ihan kommandona. Nou nou. Vaan nehän ähersi viime viikonloppuna mulla uudet tuunatut housut. Ne kiristää ja puristaa ja hiertää ja kutittaa. No sain ne tuossa eilen pois ominavuin itekseni kun tarpeeksi kauan taistelin. Sitten kävin kostoksi lorauttamassa olohuoneen pöydänkulmaan lätäkön. Haha siinähän papi sitä pesi sitten riemuissaan kun tuli käymään kotona. Tosin se tais tykätä kyttyrää kun lähti hakemaan mamia töistä niin se kiristi ne housut niin tiukalle että en saanut niitä millään irti.

Pentupörinää sen verran, että mami verkkokauppashoppailee TAAS. Tosin tuossa uudessa rääpäleessä on se hyvä puoli, että minäkin saan samalla kaikkea uutta. Kuulemma uudet pedit hankitaan molemmille, samoin ruokakupit. Ja koska se uus kakara on niin pieni kun se tulee ettei sille voi vielä vaatteita hankkia seuraavaa talvea varten, niin vain minä saan uusia vaatteita. Siinä on miinuspuolikin. Meinaan että saan vaatteita. Koska nehän pitää laittaa päälle. Eikä se ole kivaa.

Laitanpa kuvan siitä pedistä mitä mami on meille kattellut Zooplussasta:

Sitten löysi toisenkin idean pedille. Pedit kun vie tilaa, niin siellä samassa verkkokaupassa oli valmiita kaappeja jonne sai piiloon pedin. Laitanpa siitäkin kuvan:

 Se aatteli että jos papi rakentaisi sellasen "rivitalon" meille ikkunan eteen. Siinä on meinaan patterikin niin se kivasti lämmittäisi. Olen sen kannalla ehdottomasti. Papia ei vaan oikeen napannut se rakentaminen, ei kuulemma tule samannäköinen kun muu sisustus. Mistä lähtien sitä on sisustus kiinnostanut? :O

Mami löysi uloskin sieltä samasta kaupasta hökkelin. Siitä papi ei ollut ollenkaan kiinnostunut. On kuulemma ruma. Mun mielestä sieltä vois hyvin kurkkia. Mutta en mä siellä pihalla kyllä nuku. Pistetäänpä siitäkin kuva, se on vaikea selittää:

Se oliskin hauska jos meillä olis noi kaikki mahdolliset petijutut. Vaikkakin paras paikka nukkua on sohva. Ja se on MUN paikka, ei sen uuden rääpäleen. Piste.

Besos, Rico

Up 'n' Go!

Tsaukki!

Huomasin etten ole kovin ahkeraan nyt taas kirjoitellut. Tämä kevät vaan tekee tulojaan, ja sitä mukaan kiireetkin. Meillä työhuoneeksi nimetty entinen remonttitarvikekasa on aika kiva. Se on melkeinpä valmis, ja siellä on jo kaikki tarvittava. Meinaan isot rahit, viltti ja tyynyjä. Siinäpä ne oleelliset. On siellä työpöytä ja tuoli ja tietokone ja kaikkea muutakin, mutta ne on ihan turhia. Tai no ei periaatteessa, koska niitten takia siellä viettää mami ja papi aika paljon aikaa. Ja koska mun pitää vahtia niitä kokoajan, niin minäkin vietän siellä paljon aikaani. Oon jo aika monta lelua raahannu sinne, mutta kun ne on mun lempileluja niin en voi jättää niitä sinne yksin yöksi vaan tuonne sitten mun kanssa nukkumaan alas.

Mamilla oli eilen vapaapäivä ja olin kuvitellut että se tarkottaa sitä, että me löhötään sohvalla koko päivä. Mutta ei. Se ensin hyöri ja pyöri kotona, sitten se lähti ja unohti laittaa mut kylppäriin (mitä se ei IKINÄ unohda). No minäpä tästä hermostuin ja kävin sitten kuivumassa olleen pyyhkeen reunaan merkkaamassa olemassaoloni. Ja kun mami ei siltikään tullut kotiin niin menin olohuoneen pöydänkulmaan tekemään isomman lätäkön. Loppujen lopuksi mami tuli kotiin eikä se yhtään tykännyt että olin merkkaillut. Mutta auttopas se, se kun lähti uusiksi jonnekin niin se muisti laittaa mut kylppäriin. Sainpas sen opetettua!

Kuulin kyllä illalla kun mami kertoi tapahtuneesta papille, että se ei ollutkaan unohdus, vaan tarkoituksella kokeili osaanko olla nätisti. No, eipä se siis putkeen mennyt, kuulemma seuraavan kerran kun olen yksin vapaana koko asunnossa, saan ne saakelin housut jalkaani. Kiva, hyvä minä.

Mutta huomenna on jeeeeeeeees päivä, on meinaan viikonloppu ja papi on kotona! Mami menee töihin, mutta kukapa sitä kaipaa. Papin kanssa on kiva olla kotona, kun sillon se yleensä pelaa pleikkarilla (minäkin olen kokeillut, en vaan osannut joten hermostuksissani pureskelin sen ohjaimen uuteen uskoon) jolloin saan vaan nukkua sohvalla. Toivottavasti sillekin ei iske joku siivousinto.. Äh, ei kai nyt sentään. Ei kai?

En tiedä tykkäänkö sittenkään viikonlopusta. Maanantai, tule jo!

Maanantaita odotellessa..

Ciao, Rico

Veckoslut

Hell Yeah! Viikonloppu alkaa!

Tiedossa siis vierailuja, monesta eri tahosta. Katsotaan kuinka monella on tuliaisia.

Ajattelin etsiä tuolta netin syövereistä jonkun kuvan joka ilmentäisi (haha) viikonloppuani. Kaivelin kaikenlaisia kuvia ja löysin osuvan kuvan. En kuitenkaan vielä paljasta sitä teille, säästän sen sokeripalaksi pohjalle.

Useimmat ihmettelevät miten koira voi kirjoittaa netissä. Ei se ole kovin vaikeaa, mamikin osaa. Aloitin harjottelun jo pentuna. Huomasin, että mami ja papi viettivät paljon aikaa ruokapöydän päälle asetellun koneen parissa. Yksi päivä kun ne oli poissa, kävin katsomassa sitä vempainta. Hyppäsin ruokapöydän tuolille ja kiipesin pöydälle. Ja siinä se törötti, tietokone. Tarkemmin ottaen kannettava tietokone. Auki oli sellainen sinertävä sivusto jossa oli paljon ihmisten kuvia, joku feisbuuk. Yritin jutella jollekin Eetulle siellä, mutta en oikeen osunut oikeille kirjaimille. Eetusta ei ollut paljoa iloa kun ei se ymmärtänyt mitä yritin jutella. "Täh?" sieltä vaan tuli. Ei mennyt ihan nappiin se homma. Siinä sitten kokeilin eri nappuloita ja sain googlen auki. No mitäpä nuori uros mahtaakaan sieltä etsiä, leidejä tietenkin! Kirjoitin siis hakukenttään "naiset". Tiedän, virheellisesti. Sillon en vielä ymmärtänyt että sana "nainen" tarkoitti vain ihmisiä. Mutta muuten kirjoitin sen oikein. Tai no tuli siihen muutama plussa perään, kun jäi tassu näppäimen päälle turhan pitkäksi aikaa. Ja siis muutamalla tarkoitan paria kymmentä. Mutta löyty sieltä naisia! Ei tosin narttuja.. Tämän episodin jälkeen en ole enää koneelle päässyt. Ihmiseni meinaan ovat rakentaneet kaiken maailman suojamuureja etten pääse koneelle. Olen siis siirtynyt televisioon.

Telkkarissa on se hauska puoli, että sieltä kuuluu sekä ääni että näkyy kuva. Luonto-ohjelmat on parhaita. Onneks mami kattoo niitä aika paljon. Ja jotkut lauluohjelmat on kanssa aika kivoja. Osa niistä laulajista on ihan karmeita. Niin kun yks vuosi se Idolsin yks poika. En sietäny sitä! Sellanen nössö blondi. En pystyny olemaan hiljaa kun sitä kuuntelin. Muut sen vuoden kilpailijoista oli ihan Ok, niitä sieti kuunnella. Ja se tanssikilpailu! Sekin oli kiva. Ne liikku niin hassusti. Luonto-ohjelmissakin on pelottavia jaksoja. Joskus oli joku eläin joka ei näyttäny kivalta. Lähdin sitten varmuuden vuoksi takavasemmalle. Tai oikealle.. Vai meninkös mä suoraan yläkertaan? No kuitenkin, poistuin paikalta vauhdilla. Mutta yleensä niissä on jotain kivoja eläimiä, niitä on hauska kattoa.

Mutta nyt alan valmistautumaan vieraiden saapumiseen, joten jätän teidät nauttimaan viikonlopusta tämän kanssa:

ILOISTA VIIKONLOPPUA!

- Rico

Rimakauhua ja Rakkautta

Un, do', tre', un pasito pa' adelante..

Olen HIEMAN ollut kiireinen. Se  näkyy stressinä ihmisissä, vöyhötyksenä minussa. Mami on töissä kaiket päivät, papi koulussa ja treeneissä. Sitten tulee viikonloppu, eli me vieraillaan tai meillä vieraillaan. Olen käynyt papin kaverin luona (sillä on nainenkin :O ). Sen miehen minä tiedän, se on meillä ollut ennenkin. Se on ihan OK. Sitten ilmeisesti sen nainen (edelleen ihmettelen tätä asiaa) oli lupautunut hoitamaan minua jos sellaiseen on tarvetta. Niin papi sitten raahasi minut sinne. Hieman pitää olla epäileväinen naista kohtaan, sehän on  meillä käynyt vain pari kertaa. Ei siis luottoa vielä. MUTTA, sillä oli joku ihan ihme boxi, jossa rapisi joku. Ehkä hiiri, ehkä hamsteri. Ehkä rotta. Jokin pieni ja nopea. Ja rapiseva. Se paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta. En sanonut että kivalta, vaan mielenkiintoiselta.

No sitten kun minä olin vieraillut niin minun suurin fanini tuli suoraan Hollannista (ei suoraan suoraan, vaan oli se ollut maisemissa jo pari päivää mutta kuitenkin). Se sitten roikkui meillä puoleen yöhön. Tämä tapahtui perjantaina. Sitten lauantaina ei mamia eikä papia paljoakaan näkynyt, kotiin ne palasi ostoskassien kanssa. Sitten sunnuntaina tuli mamin kaveri. En ole ihan varma siitä onko se kissa vai hiiri, koska se antaa kyllä lelun kun se tulee mutta herkkuja se ei anna ja se liikkuu ilman mun lupaa! Mutta tykkään mä siitä, se ei  vaan tykkää kun mä pussailen. Mä kun pussailen paljon. Tosi paljon.

Nyt on sitten ollut kiireinen arki taas ja lähestytään päivä päivältä viikonloppua. Se tarkoittaa mitä muutakaan kuin... Vieraita. Tulee papin äiti ja iskä. Ne kai konttaa ja kiipeilee siellä remonttihuoneessa. Siinä huoneessa on se kiva juttu että kun papi siellä jotain touhuaa niin siitä tulee sellasta valkosta pölyä. Ja siihen on kiva mennä pomppimaan. Ja vielä kivempaa on se, kun sen jälkeen hyppii mamia tai papia vasten. Tulee tassun jälkiä! Haha se on hauskaa. Yleensä kerään tassuihin sitä pölyä, sitten hypin housuja vasten, sitten haen lisää pölyä ja sitten hypin taas niitä vasten ja sitten haen taas.. Tajuatte kai tämän kaavan? Se on hulvatonta kun ne yrittää epätoivoisesti pyyhkiä housujaan. Haha. Olen aina niitä nopeampi. Ja ovelampi. Ja ehdottomasti komeampi.

No sitten viikonloppuna on ilmeisesti tulossa myös lisää mun faneja, mamin kavereita. Katsotaan tuleeko sieltä mitään leluja.. Suuret ovat odotukset, toiveet ja epäilykset. Olen meinaan alkanut epäilemään, että ne lelut on mamin tekemiä. En usko että ne ovat, mutta epäilen.

Mami muuten oli yks päivä ihan kivakin. Se paisto meinaan mulle luun! Tosin sitten se ei ollut enää kiva kun se otti sen multa kesken kaiken pois. Eilen papi oli kiva ja haki sen luun mulle, mutta sitten ne huijas mut tuomaan sen luun niille takasin kun olin vasta päässyt kunnolla vauhtiin. Tosin tänään on maha ollut vähän.. hmm.. täynnä. Ehkä ei olisi pitänyt syödä niin paljoa sitä luuta.. Toivottavasti saan sen tänään taas!

Nyt untenmaille.

Ciao!

Raju Rakastaja

Olen saanut lempinimen, jota vain harvat uskaltavat edes unelmoida. Raju Rakastaja. Se on yllättävän paikkaansa pitävä. En meinaan pidä paljoakaan vieraista ihmisistä. Minusta on outoa että ne tunkeutuvat meidän kotiin. Ja vielä oudompaa olisi antaa niiden koskea minuun. Miksi ihmeessä niin haluaisin?

No, mutta se lempinimi. Koska vieraksun tuntemattomia ihmisiä, pidän usein aika kovan älämölön kun niitä ilmaantuu paikalle. Jos kuitenkin huomaan, että niistä vieraista saattaa tulla ei niin vieraita, tai jos on hyvä syy tykätä niistä, niin saatan innostua pussailemaan. Paljon. Hyvin paljon. Hyvin hyvin paljon. Siitä nimi Raju Rakastaja. Olen vähän kuin on/off - nappula. Joko vihaan tai rakastan. Ei välimuotoja. Ilmaisen tunteeni aika selkeästi. Mitä sitä selittelemään.

Usein ihmiset ei niin tajua mun mielenjuoksuani. Sitten ne suuttuu tai loukkaantuu. Vaikka ei se niitten vika ole, ne vaan ei kiinnosta mua. Toinen asia mistä ihmiset joskus loukkaantuu on se, etten mene ensimmäisenä moikkaamaan tuttuja ihmisiä vaan kaikkia eläimiä, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Mutta haloo! Ne on eläimiä! Sama kun ihmisten eteen iskis donitsin. Tai minun eteen. Donitsi = eläimet. Ihmiset = perunankuori. Ei niin mukavia. Täytyisi varmaan kirjoittaa koira - suomi - koira -sanakirja. Tai minä - suomi - minä -sanakirja. Tuntuu että välillä ihmiset tarvitsisivat keskenäänkin sanakirjoja, vaikka puhuvatkin muka samaa kieltä. On tämä kanssakäyminen hankalaa. Koirilla on helppoa. Häntä heiluu = iloinen. Häntä paikoillaan ylhäällä = jännittynyt. Korvat takana, häntä koipien välissä = arkuus. Korvat takana, häntä heiluu = innostustu. Ei vaikeata. Ihmiset taas kun puhuu niin ääni ei muutu mutta sanat sattuu, tai sanat ei muutu mutta ääni sattuu. Tai sitten mikään ei muutu mutta ajatus sanojen takana sattuu. Outoa. Miksi siitä pitää tehdä niin hankalaa? Haistelisivat vain toistensa pyllyjä, sieltä saa kaiken tarvittavan informaation. Naapurin snautseri on hajujen mukaan 8 vuotias uros. Ei mitään muttia.

Ainiin. Mami teki uuden pehmolelun. Laaman. Ihana se on, pehmolelu siis, mutta ei se laamalta näytä. Mutta melkein sain siltä jo pään irti! Hahaa. Tosin sitten papi otti sen multa pois, pisti piiloon. Kiva, kiitos vaan..

Filosofi minussa alkaa nyt väsymään, joten jatkan torkkuja.

Besos, Rico

New Born Panda

Olin ihmetellyt pari päivää miksi mami väsäsi jotain lankakerällä. Asia ei juurikaan minua kiinnostanut joten annoin asian olla. Mutta eilen illalla tajusin. Huomasin että mami yhisteli virkkaamiaan palasia yhteen ja niistä alkoi muodostumaan... LELU! Oi voi sitä innostusta, en meinannut paikoillani pysyä. Papi sanoi että mun silmät pullahtaa päästä kun tärisin niin innoissani. En voi kieltääkään, olen hulluna leluihin. Kauan siinä kesti että mami sen lelun kasasi mutta sain kuin sainkin sen itselleni. Saanko esitellä, Panda:

Jos rehellisesti sanon niin ei se maailman hienoin panda ole, mutta se on MINUN! Eikä se kauaa ehjänä pysynyt, voin näyttää siitä uuden kuvan kunhan saan sellaisen tassuihini. Muuten tuo on ehjänä, mutta olen aika hyvä purkamaan. Eli raajat on irtoamassa, samoin silmät. Tai siis lähinnä nuo silmärenkaat. Mutta reikiä ei ole. Johtunee siitä että tuo virkattu pehmo on reikiä täynnä. Anyway..

Näytän vielä yhden kuvan minusta ja uudesta panda-ystävästäni:

Taustalla näkyy valoa hohtava akvaario, joka on täynnä ihmeellisiä pieniä rapuja. Tylsiä.

On muuten pahvilaatikkokin EDELLEEN tuolla. Nuo yhet tekee tuota remonttia niin hitaasti että nuo laatikot ei tunnu ikinä häviävän. Mutta ei se haittaa, niitä on hyvä merkkailla ja niitten sisään saa piilotettua tavaroita. Kätevää. Kuulin että työhuone alkaa kohta valmistua. Yksi huone lisää missä leikkiä! Se on nyt täynnä nauloja ja lautoja ja paperia ja pahvilaatikoita ja kaiken maailman purkkeja. Hirveesti kaikkea mielenkiintoista, mutta sinne ei saa mennä. Se on papin leikkipaikka.

Kuulin huhuja että isot koirat syö vain kerran päivässä. Aikaisemmin olen syönyt kaksi kertaa päivässä, koska niin kuulemma pienet koirat syö. Mutta minähän olen dobermanni! Joten syön vain iltaisin. Jätän aamuruuan täysin koskemattomaksi vaikka ne sitä mulle yrittääkin tuputtaa. Urpot, olen iso koira, eikö ne näe? Ehkä ne jossain vaiheessa tajuaa etten ole mikään puudeli vaan tappajakoira. No en ehkä tappajakoira, mutta sellanen hurja kuitenkin. Puudeli, pyh. Eihän mulle ole ees karvoja! Olen yrittänyt näyttää tätä hurjaa olemustani ärisemällä lenkillä muille koirille. En kylläkään kaikille. Naapurin koirat on kivoja, en halua menettää naamaani niille. Mutta siis ärisen niille keillä ei ole mulle väliä, koska olen kova jätkä. Tajuuttekste?

Näytän vielä tähän loppuun yhden kuvan jonka löysin tuolta arkistoista, pentuajoilta.

 

Aika komee mä oon ollu jo sillon. Mutta nyt täytyy mennä kattomaan onko papi keittiössä, jos siltä irtois jotain herkkuja.

Besos, Rico