torstai 7. maaliskuuta 2013

Baby Boomi

Hellurei!

Kylläpä aika vierähtää, siitä on jo melkein viikko kun viimeksi muistin kirjotella. Tässä ajassa on tapahtunut muutoksia, niin hyviä kuin huonojakin.

Aloitetaan hyvistä. Saan olla päivisin vapaana koko asunnossa! Makkaria lukuunottamatta, ne ei luota etten mene niitten sänkyyn nukkumaan. Aika fiksuja, en tiedä miten ne sen on tajunnut? Mutta kuitenkin, vapaana mä olen täällä saanut olla.

Sitten huonoja uutisia. En saa olla vapaana ihan kommandona. Nou nou. Vaan nehän ähersi viime viikonloppuna mulla uudet tuunatut housut. Ne kiristää ja puristaa ja hiertää ja kutittaa. No sain ne tuossa eilen pois ominavuin itekseni kun tarpeeksi kauan taistelin. Sitten kävin kostoksi lorauttamassa olohuoneen pöydänkulmaan lätäkön. Haha siinähän papi sitä pesi sitten riemuissaan kun tuli käymään kotona. Tosin se tais tykätä kyttyrää kun lähti hakemaan mamia töistä niin se kiristi ne housut niin tiukalle että en saanut niitä millään irti.

Pentupörinää sen verran, että mami verkkokauppashoppailee TAAS. Tosin tuossa uudessa rääpäleessä on se hyvä puoli, että minäkin saan samalla kaikkea uutta. Kuulemma uudet pedit hankitaan molemmille, samoin ruokakupit. Ja koska se uus kakara on niin pieni kun se tulee ettei sille voi vielä vaatteita hankkia seuraavaa talvea varten, niin vain minä saan uusia vaatteita. Siinä on miinuspuolikin. Meinaan että saan vaatteita. Koska nehän pitää laittaa päälle. Eikä se ole kivaa.

Laitanpa kuvan siitä pedistä mitä mami on meille kattellut Zooplussasta:


Sitten löysi toisenkin idean pedille. Pedit kun vie tilaa, niin siellä samassa verkkokaupassa oli valmiita kaappeja jonne sai piiloon pedin. Laitanpa siitäkin kuvan:


 Se aatteli että jos papi rakentaisi sellasen "rivitalon" meille ikkunan eteen. Siinä on meinaan patterikin niin se kivasti lämmittäisi. Olen sen kannalla ehdottomasti. Papia ei vaan oikeen napannut se rakentaminen, ei kuulemma tule samannäköinen kun muu sisustus. Mistä lähtien sitä on sisustus kiinnostanut? :O

Mami löysi uloskin sieltä samasta kaupasta hökkelin. Siitä papi ei ollut ollenkaan kiinnostunut. On kuulemma ruma. Mun mielestä sieltä vois hyvin kurkkia. Mutta en mä siellä pihalla kyllä nuku. Pistetäänpä siitäkin kuva, se on vaikea selittää:


Se oliskin hauska jos meillä olis noi kaikki mahdolliset petijutut. Vaikkakin paras paikka nukkua on sohva. Ja se on MUN paikka, ei sen uuden rääpäleen. Piste.

Besos, Rico

2 kommenttia:

  1. Ou nou, mami shoppailee! Eikös sitä pitänyt vähän rajoittaa? ;) Tuollaisen kaapinhan saa tehtyä vaikka yöpöydästä, Rico toiselle puolelle ja vauva toiselle puolelle. Katoppas tuolta kuva: http://www.oddee.com/item_98309.aspx?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+Oddee+%28Oddee%29

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! :O Tuotapa täytyy mamille näyttää! Vaikka veikkaan ettei ne mua tai sitä rääpälettä suostu makkariin ottamaan, mutta vaikka olkkariin jos sais tuollaset! Kelpais!

      Poista