Kuten otsikosta huomaatte, meidän uuden karvakorvan nimi on Paco. Ihmettelin kun vappupäivänä heti aamusta lähettiin liikenteeseen autolla, kauhea härdelli. Perillä oltiin jossain maatilalla (haistoin sen hevosen lannan jo kaukaa) ja minut jätettiin autoon. Sitten vierähtää tovi ja papi avaa peräluukun ja mami raahaa punaista rottaa. ENSINNÄKIN se on MINUN mami. Toiseksi, mitä h****ttiä se tekee mun autossa? No mä sitä siinä hetken haistelin ja lähdin tutkimaan maatilan hajuja. Sitten kun lähettiin ajelemaan takasin päin, se rotta vinku etupenkillä mamin sylissä koko matkan. Oli se välillä hiljaakin mutta pääasiassa se huusi. Se siitä rentouttavasta lomareissusta..
No me sitten pysähdyttiin Teuvalle, pääsin juoksemaan Nachon kanssa. Se rottahan siellä oli huomion keskipisteenä, tietenkin.
Kotona tajusin vasta kuinka raivostuttavia pennut osaa olla. En varmasti ollut noin raivostuttava pentuna, en tasan ollut. Tuo riehuu minkä kerkeää, sitten se kusee lattialle, taas riehuu ja sitten nukkua röhnöttää. Ja kun herää niin sama rumba alkaa uusiksi. Ja yöt.. Huh huh. Se huutaa yöllä ja sitä pitää päästää pihalle ja sitten se nukkuu hetken ja taas se huutaa. Mä olen niin väsynyt! Mutta niin on vissiin mamikin. Me nukuttas päivällä sohvalla mutta se rääpäle ei anna, koska se haluaa vartin välein pihalle. Argh.
Nyt vihdoin pääsen kirjottamaan, koska papi otti sen rotan ja lähti Amin luokse. Me saadaan mamin kanssa ladata akkuja pari päivää. Tai no mami vissiin menee töihin huomenna, mutta minä saan nukkua vielä huomisen. Sitten taas paluu tähän uuteen arkeen..
Saanen huomauttaa, että en koskaan pentuna ollut kiinnostunut pistorasioista. Nuo tuo rotta jonka ne Pacoksi on nimennyt on erittäin kiinnostunut niistä. Ja sillä alkaa kai nyt jo hampaat vaihtua kun se kokoajan järsii jotain. Pistorasiaa, johtoja, pöydän jalkaa, lelua, minua, vaatteita, luuta tai jos ei muuta löydy niin omaa tassuaan..
On se ihan hauskaakin seuraa, se tykkää painia. Sitä on sitten kiva pyöräyttää nurmikolle. Se vaan matkii mua kokoajan. Jos kurkkaan mamin kukkapenkin reunan yli, niin menee pari sekuntia ja sekin tulee kurkkimaan ihan viereen. Ja jos haen luun mitä syödä, niin se tulee ja vie sen luun multa. Eikä se luu kiinnosta jos mä en sitä syö. Eikä mitään kunnioitusta, se vaan tunkee mun petiin mitään kyselemättä. Mä sentään tiedän että vaan omaan petiin saa mennä, ei toisten. Mutta tämä ei sitä suostu tajuamaan. Ei riitä että minä ärähdän, tai että papi nostaa sen niskasta kieltäen kymmenen kertaa peräkkäin. Ei ei ei. Se ei luovuta.
Laitanpa siitä muutaman kuvan niin näette millainen tapaus se on..
Ja kuten huomaatte, sen on pakko kokojan järsiä jotakin..
Alla kuva meidän ensimmäisestä yhteisestä päivästä. Näette kuinka epäileväinen olen tuota uutta otusta kohtaan..
Onhan se ihan suloinenkin, silloin kun se on paikallaan. Tai nukkuu.
Se tosiaan matkii mua, joten vaikka se ei nimeään tunnista niin se osaa käskystä istua. Outo tapaus..
Muutakin outoa tuossa on, esimerkiksi se että se raahaa kaikki lelut omaan petiinsä. Tai raahautuu itse lelulaatikkoon..
Ja sitten vielä kuva kun me leikitään. Meistä ei kovin montaa leikkikuvaa ole, koska vauhti on niin hurjaa ettei kamera pysy perässä.
Että tällästä tänne. Toivottavasti teille menee rauhallisemmin.
Besos, Rico
