torstai 16. joulukuuta 2010

A Star Has Born

Hola! Olen Rico, musta kääpiöpinseriuros ruskeilla merkeillä. Synnyin 23.11.2010 Jyväskylässä kasvattajani luona. Mulla on viisi siskoa ja olen pentueen ainoa poika. Tällä hetkellä asun vielä kasvattajani luona jossa äitini hoitaa minua ja siskojani. Uusi perheeni on nuori pariskunta Vaasasta. He ovat minua jo kerran käyneet katsomassa ja toivat aivan ihanan viltin. Harmi vain etten heitä pystynyt kuin haistelemaan ja tuntemaan, silmäni kun eivät olleet vielä auki. Taisin silloin olla vain kymmenen päivää vanha. Kuulin kuitenkin että he tulisivat viikonloppuna uudestaan käymään. Nyt pystyn jo näkemäänkin heidät! Tällä hetkellä olen kolme viikkoa vanha. Ei ole enää kauaa kun muutan kokonaan uuden perheeni luo.
Kuulin että minun päätyminen uuden perheeni luo ei ollut mitenkään yksinkertainen ratkaisu. Emäntäni olisi halunnut tanskandoggin, isäntä taas dobermannin.  Lopulta he päätyivätki pienen koiran etsintään ja huomasivat kääpiöpinserin olevan juuri sopivan tiukka pakkaus. Meissä kun löytyy tempperamenttia ison koiran verran ;) He kuitenkin halusivat juuri tälläisen paketin; ison koiran luonteen mutta pienessä ja taskuunmentävässä kääreessä. He kun ravaavat ympäri maapalloa yhtenään, joten minunkokoisen taskuvahdin kanssa on helpompi mennä lentokoneesta toiseen. Emäntäni oli varannut mut jo vuosi sitten! Hän oli ottanut kasvattajaan yhteyttä ja tiedustellut juuri mustien pentujen syntymistä. Ja kun isäntäni taas ehdottomasti halusi uroksen, oli heidän jännitettävä aivan minun syntymääni asti, saisivatko he kääkän. No onneksi mä olen niin hyvä! Tosin mut olisi halunnut moni muukin. Onneksi kuitenkin päädyn jossain vaiheessa heille. He kun tuntuvat olevan niin innoissaan asiasta. Täytyy yrittää kouluttaa heidät niin että mun tahtoni menee läpi. Edes joskus. Ehkä. Toivottavasti.
Täytyy laittaa jakoon kuvia kunhan kerkeän. Musta siis. Samalla voisin päivittää teille tietoja uudesta kodistani. Tai ainakin noista ihmisistä.

Besos, Rico.