Un, do', tre', un pasito pa' adelante..
Olen HIEMAN ollut kiireinen. Se näkyy stressinä ihmisissä, vöyhötyksenä minussa. Mami on töissä kaiket päivät, papi koulussa ja treeneissä. Sitten tulee viikonloppu, eli me vieraillaan tai meillä vieraillaan. Olen käynyt papin kaverin luona (sillä on nainenkin :O ). Sen miehen minä tiedän, se on meillä ollut ennenkin. Se on ihan OK. Sitten ilmeisesti sen nainen (edelleen ihmettelen tätä asiaa) oli lupautunut hoitamaan minua jos sellaiseen on tarvetta. Niin papi sitten raahasi minut sinne. Hieman pitää olla epäileväinen naista kohtaan, sehän on meillä käynyt vain pari kertaa. Ei siis luottoa vielä. MUTTA, sillä oli joku ihan ihme boxi, jossa rapisi joku. Ehkä hiiri, ehkä hamsteri. Ehkä rotta. Jokin pieni ja nopea. Ja rapiseva. Se paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta. En sanonut että kivalta, vaan mielenkiintoiselta.
No sitten kun minä olin vieraillut niin minun suurin fanini tuli suoraan Hollannista (ei suoraan suoraan, vaan oli se ollut maisemissa jo pari päivää mutta kuitenkin). Se sitten roikkui meillä puoleen yöhön. Tämä tapahtui perjantaina. Sitten lauantaina ei mamia eikä papia paljoakaan näkynyt, kotiin ne palasi ostoskassien kanssa. Sitten sunnuntaina tuli mamin kaveri. En ole ihan varma siitä onko se kissa vai hiiri, koska se antaa kyllä lelun kun se tulee mutta herkkuja se ei anna ja se liikkuu ilman mun lupaa! Mutta tykkään mä siitä, se ei vaan tykkää kun mä pussailen. Mä kun pussailen paljon. Tosi paljon.
Nyt on sitten ollut kiireinen arki taas ja lähestytään päivä päivältä viikonloppua. Se tarkoittaa mitä muutakaan kuin... Vieraita. Tulee papin äiti ja iskä. Ne kai konttaa ja kiipeilee siellä remonttihuoneessa. Siinä huoneessa on se kiva juttu että kun papi siellä jotain touhuaa niin siitä tulee sellasta valkosta pölyä. Ja siihen on kiva mennä pomppimaan. Ja vielä kivempaa on se, kun sen jälkeen hyppii mamia tai papia vasten. Tulee tassun jälkiä! Haha se on hauskaa. Yleensä kerään tassuihin sitä pölyä, sitten hypin housuja vasten, sitten haen lisää pölyä ja sitten hypin taas niitä vasten ja sitten haen taas.. Tajuatte kai tämän kaavan? Se on hulvatonta kun ne yrittää epätoivoisesti pyyhkiä housujaan. Haha. Olen aina niitä nopeampi. Ja ovelampi. Ja ehdottomasti komeampi.
No sitten viikonloppuna on ilmeisesti tulossa myös lisää mun faneja, mamin kavereita. Katsotaan tuleeko sieltä mitään leluja.. Suuret ovat odotukset, toiveet ja epäilykset. Olen meinaan alkanut epäilemään, että ne lelut on mamin tekemiä. En usko että ne ovat, mutta epäilen.
Mami muuten oli yks päivä ihan kivakin. Se paisto meinaan mulle luun! Tosin sitten se ei ollut enää kiva kun se otti sen multa kesken kaiken pois. Eilen papi oli kiva ja haki sen luun mulle, mutta sitten ne huijas mut tuomaan sen luun niille takasin kun olin vasta päässyt kunnolla vauhtiin. Tosin tänään on maha ollut vähän.. hmm.. täynnä. Ehkä ei olisi pitänyt syödä niin paljoa sitä luuta.. Toivottavasti saan sen tänään taas!
Nyt untenmaille.
Ciao!
tiistai 12. helmikuuta 2013
tiistai 5. helmikuuta 2013
Raju Rakastaja
Olen saanut lempinimen, jota vain harvat uskaltavat edes unelmoida. Raju Rakastaja. Se on yllättävän paikkaansa pitävä. En meinaan pidä paljoakaan vieraista ihmisistä. Minusta on outoa että ne tunkeutuvat meidän kotiin. Ja vielä oudompaa olisi antaa niiden koskea minuun. Miksi ihmeessä niin haluaisin?
No, mutta se lempinimi. Koska vieraksun tuntemattomia ihmisiä, pidän usein aika kovan älämölön kun niitä ilmaantuu paikalle. Jos kuitenkin huomaan, että niistä vieraista saattaa tulla ei niin vieraita, tai jos on hyvä syy tykätä niistä, niin saatan innostua pussailemaan. Paljon. Hyvin paljon. Hyvin hyvin paljon. Siitä nimi Raju Rakastaja. Olen vähän kuin on/off - nappula. Joko vihaan tai rakastan. Ei välimuotoja. Ilmaisen tunteeni aika selkeästi. Mitä sitä selittelemään.
Usein ihmiset ei niin tajua mun mielenjuoksuani. Sitten ne suuttuu tai loukkaantuu. Vaikka ei se niitten vika ole, ne vaan ei kiinnosta mua. Toinen asia mistä ihmiset joskus loukkaantuu on se, etten mene ensimmäisenä moikkaamaan tuttuja ihmisiä vaan kaikkia eläimiä, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Mutta haloo! Ne on eläimiä! Sama kun ihmisten eteen iskis donitsin. Tai minun eteen. Donitsi = eläimet. Ihmiset = perunankuori. Ei niin mukavia. Täytyisi varmaan kirjoittaa koira - suomi - koira -sanakirja. Tai minä - suomi - minä -sanakirja. Tuntuu että välillä ihmiset tarvitsisivat keskenäänkin sanakirjoja, vaikka puhuvatkin muka samaa kieltä. On tämä kanssakäyminen hankalaa. Koirilla on helppoa. Häntä heiluu = iloinen. Häntä paikoillaan ylhäällä = jännittynyt. Korvat takana, häntä koipien välissä = arkuus. Korvat takana, häntä heiluu = innostustu. Ei vaikeata. Ihmiset taas kun puhuu niin ääni ei muutu mutta sanat sattuu, tai sanat ei muutu mutta ääni sattuu. Tai sitten mikään ei muutu mutta ajatus sanojen takana sattuu. Outoa. Miksi siitä pitää tehdä niin hankalaa? Haistelisivat vain toistensa pyllyjä, sieltä saa kaiken tarvittavan informaation. Naapurin snautseri on hajujen mukaan 8 vuotias uros. Ei mitään muttia.
Ainiin. Mami teki uuden pehmolelun. Laaman. Ihana se on, pehmolelu siis, mutta ei se laamalta näytä. Mutta melkein sain siltä jo pään irti! Hahaa. Tosin sitten papi otti sen multa pois, pisti piiloon. Kiva, kiitos vaan..
Filosofi minussa alkaa nyt väsymään, joten jatkan torkkuja.
Besos, Rico
No, mutta se lempinimi. Koska vieraksun tuntemattomia ihmisiä, pidän usein aika kovan älämölön kun niitä ilmaantuu paikalle. Jos kuitenkin huomaan, että niistä vieraista saattaa tulla ei niin vieraita, tai jos on hyvä syy tykätä niistä, niin saatan innostua pussailemaan. Paljon. Hyvin paljon. Hyvin hyvin paljon. Siitä nimi Raju Rakastaja. Olen vähän kuin on/off - nappula. Joko vihaan tai rakastan. Ei välimuotoja. Ilmaisen tunteeni aika selkeästi. Mitä sitä selittelemään.
Usein ihmiset ei niin tajua mun mielenjuoksuani. Sitten ne suuttuu tai loukkaantuu. Vaikka ei se niitten vika ole, ne vaan ei kiinnosta mua. Toinen asia mistä ihmiset joskus loukkaantuu on se, etten mene ensimmäisenä moikkaamaan tuttuja ihmisiä vaan kaikkia eläimiä, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Mutta haloo! Ne on eläimiä! Sama kun ihmisten eteen iskis donitsin. Tai minun eteen. Donitsi = eläimet. Ihmiset = perunankuori. Ei niin mukavia. Täytyisi varmaan kirjoittaa koira - suomi - koira -sanakirja. Tai minä - suomi - minä -sanakirja. Tuntuu että välillä ihmiset tarvitsisivat keskenäänkin sanakirjoja, vaikka puhuvatkin muka samaa kieltä. On tämä kanssakäyminen hankalaa. Koirilla on helppoa. Häntä heiluu = iloinen. Häntä paikoillaan ylhäällä = jännittynyt. Korvat takana, häntä koipien välissä = arkuus. Korvat takana, häntä heiluu = innostustu. Ei vaikeata. Ihmiset taas kun puhuu niin ääni ei muutu mutta sanat sattuu, tai sanat ei muutu mutta ääni sattuu. Tai sitten mikään ei muutu mutta ajatus sanojen takana sattuu. Outoa. Miksi siitä pitää tehdä niin hankalaa? Haistelisivat vain toistensa pyllyjä, sieltä saa kaiken tarvittavan informaation. Naapurin snautseri on hajujen mukaan 8 vuotias uros. Ei mitään muttia.
Ainiin. Mami teki uuden pehmolelun. Laaman. Ihana se on, pehmolelu siis, mutta ei se laamalta näytä. Mutta melkein sain siltä jo pään irti! Hahaa. Tosin sitten papi otti sen multa pois, pisti piiloon. Kiva, kiitos vaan..
Filosofi minussa alkaa nyt väsymään, joten jatkan torkkuja.
Besos, Rico
perjantai 1. helmikuuta 2013
New Born Panda
Olin ihmetellyt pari päivää miksi mami väsäsi jotain lankakerällä. Asia ei juurikaan minua kiinnostanut joten annoin asian olla. Mutta eilen illalla tajusin. Huomasin että mami yhisteli virkkaamiaan palasia yhteen ja niistä alkoi muodostumaan... LELU! Oi voi sitä innostusta, en meinannut paikoillani pysyä. Papi sanoi että mun silmät pullahtaa päästä kun tärisin niin innoissani. En voi kieltääkään, olen hulluna leluihin. Kauan siinä kesti että mami sen lelun kasasi mutta sain kuin sainkin sen itselleni. Saanko esitellä, Panda:
Jos rehellisesti sanon niin ei se maailman hienoin panda ole, mutta se on MINUN! Eikä se kauaa ehjänä pysynyt, voin näyttää siitä uuden kuvan kunhan saan sellaisen tassuihini. Muuten tuo on ehjänä, mutta olen aika hyvä purkamaan. Eli raajat on irtoamassa, samoin silmät. Tai siis lähinnä nuo silmärenkaat. Mutta reikiä ei ole. Johtunee siitä että tuo virkattu pehmo on reikiä täynnä. Anyway..
Näytän vielä yhden kuvan minusta ja uudesta panda-ystävästäni:
Jos rehellisesti sanon niin ei se maailman hienoin panda ole, mutta se on MINUN! Eikä se kauaa ehjänä pysynyt, voin näyttää siitä uuden kuvan kunhan saan sellaisen tassuihini. Muuten tuo on ehjänä, mutta olen aika hyvä purkamaan. Eli raajat on irtoamassa, samoin silmät. Tai siis lähinnä nuo silmärenkaat. Mutta reikiä ei ole. Johtunee siitä että tuo virkattu pehmo on reikiä täynnä. Anyway..
Näytän vielä yhden kuvan minusta ja uudesta panda-ystävästäni:
Taustalla näkyy valoa hohtava akvaario, joka on täynnä ihmeellisiä pieniä rapuja. Tylsiä.
On muuten pahvilaatikkokin EDELLEEN tuolla. Nuo yhet tekee tuota remonttia niin hitaasti että nuo laatikot ei tunnu ikinä häviävän. Mutta ei se haittaa, niitä on hyvä merkkailla ja niitten sisään saa piilotettua tavaroita. Kätevää. Kuulin että työhuone alkaa kohta valmistua. Yksi huone lisää missä leikkiä! Se on nyt täynnä nauloja ja lautoja ja paperia ja pahvilaatikoita ja kaiken maailman purkkeja. Hirveesti kaikkea mielenkiintoista, mutta sinne ei saa mennä. Se on papin leikkipaikka.
Kuulin huhuja että isot koirat syö vain kerran päivässä. Aikaisemmin olen syönyt kaksi kertaa päivässä, koska niin kuulemma pienet koirat syö. Mutta minähän olen dobermanni! Joten syön vain iltaisin. Jätän aamuruuan täysin koskemattomaksi vaikka ne sitä mulle yrittääkin tuputtaa. Urpot, olen iso koira, eikö ne näe? Ehkä ne jossain vaiheessa tajuaa etten ole mikään puudeli vaan tappajakoira. No en ehkä tappajakoira, mutta sellanen hurja kuitenkin. Puudeli, pyh. Eihän mulle ole ees karvoja! Olen yrittänyt näyttää tätä hurjaa olemustani ärisemällä lenkillä muille koirille. En kylläkään kaikille. Naapurin koirat on kivoja, en halua menettää naamaani niille. Mutta siis ärisen niille keillä ei ole mulle väliä, koska olen kova jätkä. Tajuuttekste?
Näytän vielä tähän loppuun yhden kuvan jonka löysin tuolta arkistoista, pentuajoilta.
Aika komee mä oon ollu jo sillon. Mutta nyt täytyy mennä kattomaan onko papi keittiössä, jos siltä irtois jotain herkkuja.
Besos, Rico
torstai 31. tammikuuta 2013
More Stuff More Stuff
Nyt olen parantanut tahtiani tässä kirjoittelussa. Kaksi päivää putkeen jo uusia viestejä!
Tämän päivän murheeni on mamin nettikauppariippuvuus. Ja postimyyntiriippuvuus. Ja muutenkin shoppailuriippuvuus. Niin kauan se on kivaa kun ne tavarat (tai ruuat) ovat mulle, mutta kun olen huomannut että pääasiassa ne EI ole mulle. Pöyristyttävää. Melkein joka viikko emäntä hakee paketin postista. Pentuaikoina ne oli yleensä mulle, oli petiä, leluja ja herkkuja, mutta nyt ne on muuttunut sohvatyynyiksi, kynttiläkipoiksi, verhoiksi, kasvorasvoiksi, suihkugeeleiksi, torakoiksi, jauhomadoiksi ja muiksi epäkiinnostaviksi. Ja siis ei se samasta paikkaa kaikkia hanki. Luulisin. En usko että kovin monesta paikasta saa sekä sisustusjuttuja että purkkeja täynnä hajustettuja mömmöjä sekä eläviä ötököitä. Ötökät on sille Arielille. Ei mamille. Ehkä papille.. Nääh eikä ole, se pelkää ötököitä. Tai ei pelkää, se vaan musertaa ne pinseteillä ja kiljuu. Ei mamikaan sen hellävaraisempi ole. Se ei vaan kilju. Niin paljoa. Enää.
En ymmärrä miksi sitä tavaraa pitää aina tuoda kotiin jos se ei ole minulle! Tässä yksi päivä emäntä tuli kotiin KIRJOJEN kanssa. Huoh.. Yleensä se tuo vaatteita tai ruokaa kaupasta. Mutta harvemmin se ruoka on mulle. Ja vaatteita en edes haluisikaan.
Uskon että osasyy tuohon mamin shoppailuaddiktioon on kaiken maailman sisustusjutut. Sille tulee kotiin lehtiä joissa on kuvia kivoista jutuista, sitten tulee mainoksia ja sitten se on töissä jossain kaupungilla mistä se aina raahaa kaikkea mukanaan. Kuulemma ei keksi muutakaan tekemistä ruokataukonsa ajaksi kuin kaupoilla kiertämisen. Jos on ihan pakko ostaa niin ostakoot minulle jotain! Voisin tehdä listaa: herkkuja, leluja, herkkuja, leluja, herkkuja ja pari lelua. Done! Ei ollut vaikeaa.
Olen aika hyvä malttamaan mieleni joissakin asioissa. Esimerkiksi sellaisissa joista tiedän saavani jotain tosi hyvää. Pistänpä kuvan siitä kun hienosti pidin herkkua nenällä.
Palkinnoksi onnistuneesta suorituksesta sain syödä tuon herkun, sveitsiläisen juuston palan. Nami. Kannatti malttaa hetki.
Sain kuulla lisää uutisia mahdollisesti tulevasta pikkuveljestäni. Sen emo on ollut ultraäänijutussa ja sieltä on pongattu ainakin kaksi pentua, ehkä kolmaskin. Jee! Tai ehkä jee. What ever.
On muuten huono keli ulkona. "Koiran ilma" ei kuulosta sellaiselta mikä tuolla ulkona on. Loskakuramärkää. Hyi elämä. Tassut märkinä tuolla pomppiminen on kaikkea muuta kuin mukavaa. Ja mami on sullonut mun korvat pipon sisälle vaikka ei ole ees pakkasta! Kuulemma on korvat edelleen niin huonossa kunnossa sen viime talvisen paleltumisen jäljiltä että pakko pitää. Toisaalta hyvä, märkä loskalumi joka sataa alas ei osu korviin niin ei tuu niin kylmä. Mutta näytän ihan nunnalta.. Nice one mom..
Nyt takaisin peiton alle nukkumaan.
Besos, Rico
Tämän päivän murheeni on mamin nettikauppariippuvuus. Ja postimyyntiriippuvuus. Ja muutenkin shoppailuriippuvuus. Niin kauan se on kivaa kun ne tavarat (tai ruuat) ovat mulle, mutta kun olen huomannut että pääasiassa ne EI ole mulle. Pöyristyttävää. Melkein joka viikko emäntä hakee paketin postista. Pentuaikoina ne oli yleensä mulle, oli petiä, leluja ja herkkuja, mutta nyt ne on muuttunut sohvatyynyiksi, kynttiläkipoiksi, verhoiksi, kasvorasvoiksi, suihkugeeleiksi, torakoiksi, jauhomadoiksi ja muiksi epäkiinnostaviksi. Ja siis ei se samasta paikkaa kaikkia hanki. Luulisin. En usko että kovin monesta paikasta saa sekä sisustusjuttuja että purkkeja täynnä hajustettuja mömmöjä sekä eläviä ötököitä. Ötökät on sille Arielille. Ei mamille. Ehkä papille.. Nääh eikä ole, se pelkää ötököitä. Tai ei pelkää, se vaan musertaa ne pinseteillä ja kiljuu. Ei mamikaan sen hellävaraisempi ole. Se ei vaan kilju. Niin paljoa. Enää.
En ymmärrä miksi sitä tavaraa pitää aina tuoda kotiin jos se ei ole minulle! Tässä yksi päivä emäntä tuli kotiin KIRJOJEN kanssa. Huoh.. Yleensä se tuo vaatteita tai ruokaa kaupasta. Mutta harvemmin se ruoka on mulle. Ja vaatteita en edes haluisikaan.
Uskon että osasyy tuohon mamin shoppailuaddiktioon on kaiken maailman sisustusjutut. Sille tulee kotiin lehtiä joissa on kuvia kivoista jutuista, sitten tulee mainoksia ja sitten se on töissä jossain kaupungilla mistä se aina raahaa kaikkea mukanaan. Kuulemma ei keksi muutakaan tekemistä ruokataukonsa ajaksi kuin kaupoilla kiertämisen. Jos on ihan pakko ostaa niin ostakoot minulle jotain! Voisin tehdä listaa: herkkuja, leluja, herkkuja, leluja, herkkuja ja pari lelua. Done! Ei ollut vaikeaa.
Olen aika hyvä malttamaan mieleni joissakin asioissa. Esimerkiksi sellaisissa joista tiedän saavani jotain tosi hyvää. Pistänpä kuvan siitä kun hienosti pidin herkkua nenällä.
Palkinnoksi onnistuneesta suorituksesta sain syödä tuon herkun, sveitsiläisen juuston palan. Nami. Kannatti malttaa hetki.
Sain kuulla lisää uutisia mahdollisesti tulevasta pikkuveljestäni. Sen emo on ollut ultraäänijutussa ja sieltä on pongattu ainakin kaksi pentua, ehkä kolmaskin. Jee! Tai ehkä jee. What ever.
On muuten huono keli ulkona. "Koiran ilma" ei kuulosta sellaiselta mikä tuolla ulkona on. Loskakuramärkää. Hyi elämä. Tassut märkinä tuolla pomppiminen on kaikkea muuta kuin mukavaa. Ja mami on sullonut mun korvat pipon sisälle vaikka ei ole ees pakkasta! Kuulemma on korvat edelleen niin huonossa kunnossa sen viime talvisen paleltumisen jäljiltä että pakko pitää. Toisaalta hyvä, märkä loskalumi joka sataa alas ei osu korviin niin ei tuu niin kylmä. Mutta näytän ihan nunnalta.. Nice one mom..
Nyt takaisin peiton alle nukkumaan.
Besos, Rico
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Back in Business
Hola Hola Hola vaan!
Tiedän, viimeisestä viestistäni on aikaa. Todella paljon. Sitä vaan huomaa kasvavansa aikuiseksi jolle kertyy kiireitä. Arkisin herään aamulla aikaisin, käyn lenkillä ja syön jonka jälkeen täytyy kiirehtiä kylpyhuoneeseen jatkamaan unia. Iltapäivällä kun isäntäväki palaa töistä ja koulusta on kiire lenkkeilemään, syömään ja leikkimään. Viikonloppuisin meno ei hellitä. Joko me reissaamme pitkin puolin Suomea tai sitten meille tulee vieraita. Mieluiten makaisin vain kotona ja leikkisin mutta ei. Ei onnistu. Iltaohjelmaa vilkastuttaa uusin perheenjäsenkin. Ariel. Se on sellainen otus joka asuu isossa lasilaatikossa. Ei kala, ne on tyhmiä. Sellanen jolla on häntä. Ja kieli. Mutta ei koira. Eikä kissa. Ne ei tykkää asua lasilaatikossa. Tämä Ariel saa syödä torakoita! Ja matoja! Ja ne madot ja torakat saa syödä KURKKUA! En ymmärrä.. Ja katkerammaksi tämän homman tekee se, etten minä saa kurkkua. No joskus vähän. Mutta useemmin en. Ärr..
Tosiaan tuo Ariel on kummallinen otus. Laitanpa siitä kuvan.
Eikö ole kummallinen? :O Se on tuosta kuvasta jo hieman kasvanut, on nyt voirasian mittainen. Mutta se on kiva kaveri, helpompi sen kanssa olisi leikkiä jos se tulisi sieltä lasilaatikosta pois! En ymmärrä miksi se siellä tykkää olla.. Yritän sitä aina vähän väliä pyytää leikkimään mutta en usko että se puhuu koiraa. Ihme muukalainen.
Yksi päivä tässä emäntäni kysyi haluaisinko kotiin meille asumaan toisen koiran. Saisin kuulemma pikkuveljen. Olisihan sellainen ihan kiva, saisi leikkiä paljon. Mutta epäilen sen valtaavan sohvan.. Täytyy tehdä suunnitelma sen varalle. Sohvahan on mun! Lelut pitää piilottaa, kopan ovi pistää kiinni, merkata kaikki ovenpielet.. Hirveä homma ennen kun se tulee! Kunhan kertoisivat sen tulosta hyvissä ajoin, tulee muuten kiire..
Sen uuden pennun tuleminen ei ole kuulemma ihan varmaa. Ovat varanneet pennun mutta jos sieltä ei synny punaista poikaa joka sopisi mun leikkikaveriksi niin sitten ne ei ota sieltä. Ovat kuulemma jo varanneet aikasemminkin ennen joulua yhen pennun mutta eipäs sieltä meille ketään tullutkaan. Onpa tuokin show, pennun ottaminen.
Itse yritän tuota merkkailua tehdä jo nyt, on sitten hyvin imeytynyt kaikki hajut. Tosin emäntä esitti tekevänsä mulle uutta lelua ja tekikin sellasen vyön mulle! Sen se sitten pisti mulle ja se puristi niin inhottavasti että revin sen pois päältä. Veikkaan, että jos olisin merkannut jonnekin niin olisin pissinyt siihen vyöhön. Yök! Olisin joutunut olemaan koko päivän pissat housussa. Onneksi sain sen pois. Olen ovelampi mitä ne kuvitteleekaan. Kunhan eivät keksi uutta mallia mitä en saisikaan pois päältä.. No ei ne niin fiksuja ole!
Nyt takaisin nukkumaan, on tämä rankkaa. Katsotaan jos jaksaisin joku päivä taas kirjottaa, olen niin kiireinen mies. Poika. Koira. UROS. Hahaa!
Ciao!
Tiedän, viimeisestä viestistäni on aikaa. Todella paljon. Sitä vaan huomaa kasvavansa aikuiseksi jolle kertyy kiireitä. Arkisin herään aamulla aikaisin, käyn lenkillä ja syön jonka jälkeen täytyy kiirehtiä kylpyhuoneeseen jatkamaan unia. Iltapäivällä kun isäntäväki palaa töistä ja koulusta on kiire lenkkeilemään, syömään ja leikkimään. Viikonloppuisin meno ei hellitä. Joko me reissaamme pitkin puolin Suomea tai sitten meille tulee vieraita. Mieluiten makaisin vain kotona ja leikkisin mutta ei. Ei onnistu. Iltaohjelmaa vilkastuttaa uusin perheenjäsenkin. Ariel. Se on sellainen otus joka asuu isossa lasilaatikossa. Ei kala, ne on tyhmiä. Sellanen jolla on häntä. Ja kieli. Mutta ei koira. Eikä kissa. Ne ei tykkää asua lasilaatikossa. Tämä Ariel saa syödä torakoita! Ja matoja! Ja ne madot ja torakat saa syödä KURKKUA! En ymmärrä.. Ja katkerammaksi tämän homman tekee se, etten minä saa kurkkua. No joskus vähän. Mutta useemmin en. Ärr..
Tosiaan tuo Ariel on kummallinen otus. Laitanpa siitä kuvan.
Eikö ole kummallinen? :O Se on tuosta kuvasta jo hieman kasvanut, on nyt voirasian mittainen. Mutta se on kiva kaveri, helpompi sen kanssa olisi leikkiä jos se tulisi sieltä lasilaatikosta pois! En ymmärrä miksi se siellä tykkää olla.. Yritän sitä aina vähän väliä pyytää leikkimään mutta en usko että se puhuu koiraa. Ihme muukalainen.
Yksi päivä tässä emäntäni kysyi haluaisinko kotiin meille asumaan toisen koiran. Saisin kuulemma pikkuveljen. Olisihan sellainen ihan kiva, saisi leikkiä paljon. Mutta epäilen sen valtaavan sohvan.. Täytyy tehdä suunnitelma sen varalle. Sohvahan on mun! Lelut pitää piilottaa, kopan ovi pistää kiinni, merkata kaikki ovenpielet.. Hirveä homma ennen kun se tulee! Kunhan kertoisivat sen tulosta hyvissä ajoin, tulee muuten kiire..
Sen uuden pennun tuleminen ei ole kuulemma ihan varmaa. Ovat varanneet pennun mutta jos sieltä ei synny punaista poikaa joka sopisi mun leikkikaveriksi niin sitten ne ei ota sieltä. Ovat kuulemma jo varanneet aikasemminkin ennen joulua yhen pennun mutta eipäs sieltä meille ketään tullutkaan. Onpa tuokin show, pennun ottaminen.
Itse yritän tuota merkkailua tehdä jo nyt, on sitten hyvin imeytynyt kaikki hajut. Tosin emäntä esitti tekevänsä mulle uutta lelua ja tekikin sellasen vyön mulle! Sen se sitten pisti mulle ja se puristi niin inhottavasti että revin sen pois päältä. Veikkaan, että jos olisin merkannut jonnekin niin olisin pissinyt siihen vyöhön. Yök! Olisin joutunut olemaan koko päivän pissat housussa. Onneksi sain sen pois. Olen ovelampi mitä ne kuvitteleekaan. Kunhan eivät keksi uutta mallia mitä en saisikaan pois päältä.. No ei ne niin fiksuja ole!
Nyt takaisin nukkumaan, on tämä rankkaa. Katsotaan jos jaksaisin joku päivä taas kirjottaa, olen niin kiireinen mies. Poika. Koira. UROS. Hahaa!
Ciao!
tiistai 27. syyskuuta 2011
End Of Summer
Hola!
Tässä on ollut niin kiireitä etten ole kerennyt pahemmin kirjoittelemaan. Otinpa nyt itseäni niskasta kiinni ja kerron hieman kuulumisiani. Ensinnäkin, olen antibioottikuurilla. Taas. Kesän alussa lonkkaani tuli haava josta lähti karvat. Alue kasvoi ja kasvoi ja kasvoi kunnes samalla kun kävimme eläinlääkärissä nenäpunkkien takia nuo ihmiset kysyivät alueesta. Eläinlääkäri totesi että toisten koirien kanssa leikkiessä on vaan tullut tapaturma ja siksi karvat on pois. Alue kuitenkin jatkoi kasvamistaan, joten eläinlääkäriin mentiin uudestaan. Epäilynä mamillani oli sikaripunkki. Lääkäri teki testin kolmesti eikä sikaripunkkeja löytynyt. Kotiin tultiin kourallinen antibiootteja mukanamme, ilman selitystä tosin. Kuuri auttoi ja karvat kasvoi takaisin. Meni pari viikkoa ja karvat lähtivät taas samasta kohtaa. Taas lääkäriin. Silloin mut nukutettiin ja ne ilmeisesti otti jotain koepaloja, koska mun lonkkaan oli ilmestynyt tikkejä. Kuulemma olivat ottaneet verikokeetkin lemmikkieläinpassia varten. Passin sain ja koepalojen tulokset sanoivat että on paikallinen tulehdus ja muutama kuollut sikaripunkki. Sain hirveän määrän antibiootteja joita popsin vieläkin. Karvat on melkein kasvaneet jo takaisin, mutta eivät yhtä nopeasti kuin aikaisemmin. Arvethan näkyvät vielä hyvinkin, en tiedä peittyvätkö ne koskaan.. Huomenna uudestaan lääkäriin kuulemaan tuomio, saanko lisää lääkkeitä vai mikä on homman nimi. Mutta tosi nice.
Laitanpa kuvan hyvästä puolestani niin näette miten hienoksi olen kasvanut!
Säkäkorkeus on nyt 30 cm ja painoa tasan 4 kg. Olen kuitenkin huomattavasti sirompi kuin muut tapaamani urokset, joten en tiedä pitäisikö sitä alkaa puntteja nostelemaan että pärjäisin narttujen silmissä. Nartuista puheen ollen mulla on kaks tyttöystävää. Ne on chihuja molemmat, nättejä tyttöjä. Kummatkin asuu samassa perheessä ja on mua vuoden vanhempia. Mä aina vuorottelen että kumman kanssa hengaan enemmän. Ja riippuuhan se siitäkin että kumpi on sinä päivänä paremmalla tuulella. Nuo nartut kun tuntuu olevan niin ailahtelevia..
Mutta se tältä erää, täytyy mennä sovittamaan mamin tekemää pantaa. Se kun innostu ompelemaan.. Kerron taas kuulumisiani kunhan kerkeän.
Besos, Rico
Tässä on ollut niin kiireitä etten ole kerennyt pahemmin kirjoittelemaan. Otinpa nyt itseäni niskasta kiinni ja kerron hieman kuulumisiani. Ensinnäkin, olen antibioottikuurilla. Taas. Kesän alussa lonkkaani tuli haava josta lähti karvat. Alue kasvoi ja kasvoi ja kasvoi kunnes samalla kun kävimme eläinlääkärissä nenäpunkkien takia nuo ihmiset kysyivät alueesta. Eläinlääkäri totesi että toisten koirien kanssa leikkiessä on vaan tullut tapaturma ja siksi karvat on pois. Alue kuitenkin jatkoi kasvamistaan, joten eläinlääkäriin mentiin uudestaan. Epäilynä mamillani oli sikaripunkki. Lääkäri teki testin kolmesti eikä sikaripunkkeja löytynyt. Kotiin tultiin kourallinen antibiootteja mukanamme, ilman selitystä tosin. Kuuri auttoi ja karvat kasvoi takaisin. Meni pari viikkoa ja karvat lähtivät taas samasta kohtaa. Taas lääkäriin. Silloin mut nukutettiin ja ne ilmeisesti otti jotain koepaloja, koska mun lonkkaan oli ilmestynyt tikkejä. Kuulemma olivat ottaneet verikokeetkin lemmikkieläinpassia varten. Passin sain ja koepalojen tulokset sanoivat että on paikallinen tulehdus ja muutama kuollut sikaripunkki. Sain hirveän määrän antibiootteja joita popsin vieläkin. Karvat on melkein kasvaneet jo takaisin, mutta eivät yhtä nopeasti kuin aikaisemmin. Arvethan näkyvät vielä hyvinkin, en tiedä peittyvätkö ne koskaan.. Huomenna uudestaan lääkäriin kuulemaan tuomio, saanko lisää lääkkeitä vai mikä on homman nimi. Mutta tosi nice.
Laitanpa kuvan hyvästä puolestani niin näette miten hienoksi olen kasvanut!
Säkäkorkeus on nyt 30 cm ja painoa tasan 4 kg. Olen kuitenkin huomattavasti sirompi kuin muut tapaamani urokset, joten en tiedä pitäisikö sitä alkaa puntteja nostelemaan että pärjäisin narttujen silmissä. Nartuista puheen ollen mulla on kaks tyttöystävää. Ne on chihuja molemmat, nättejä tyttöjä. Kummatkin asuu samassa perheessä ja on mua vuoden vanhempia. Mä aina vuorottelen että kumman kanssa hengaan enemmän. Ja riippuuhan se siitäkin että kumpi on sinä päivänä paremmalla tuulella. Nuo nartut kun tuntuu olevan niin ailahtelevia..
Mutta se tältä erää, täytyy mennä sovittamaan mamin tekemää pantaa. Se kun innostu ompelemaan.. Kerron taas kuulumisiani kunhan kerkeän.
Besos, Rico
tiistai 22. helmikuuta 2011
BatDog
Hola amios!
Siitä on jo jonkin aikaa kun viimeksi tänne päivittelin tietoja elämästäni ihmisten parissa. Muutama informoitava asia. Yksi, mun korvat on noussu pystyyn! Ja kaksi, mulla on kauheesti vaatteita. Sillaihan se on ihan kiva kun on vaatteita ettei palele niin pihalla, mutta hemmetti kun ne kutittaa eikä niitä saa pois.. Mulla on kaks heijastinliiviä, kaks villapaitaa, tossut, huppari, mantteli ja pipoa kuulemma odottelemme postista. Ja lisäksi sain törkeän hienon liekkipannan. Ja kivointa siinä pannassa on se, että sen saa lenkillä ite pois päältä! Olen onneksi sen verran pieni että saan sujautettua pään pannasta irti ja sitten juoksemaan! Tosin kovin kauas en ole vielä kerennyt ennen kuin ne saa mut kiinni.
Osaan myös uusia temppuja. Istumisen lisäksi osaan käskyt PAIKKA ja ALAS. Tätä nuo yhdet hyödyntää kaikessa. Silloin kun ne tulee yläkerrasta, pitää istua paikallaan niin kauan että ne antaa luvan. Ja siis ei saa istua portailla, siitä ne komentaa alas. Ja ylöspäin mennessä pitäisi olla sama homma, en vain oikein jaksaisi totella sitä. Miksi odotella ja saada kuiva herkku kun toinen vaihtoehto olisi juosta yläkertaan ja makoilla sängyllä noitten ihmisten kanssa. En minä yltä sängylle hyppäämään, en edes sohvalle, mutta yritys on kova.
Lempiherkuiksini on muodostunut kaikki possujutut esimerkiksi possun korvat sekä saparot. Kärsääkin eilen maistoin, mutta ei se niin himo ollut kuin korva ja saparo. Sainkin sitten kokonaisen säkillisen korvia. Myös puruseni on vaihdettu tänään kokonaan Brit Careen ja Nutrot loppui siihen. Nyt on sitten isojen poikien ruokaa, nää nappulat on isompia ja mustempia. Eli siis siistimpiä.
Näytän vielä kuvan vaatteista sekä hienoista ja miehekkäistä korvistani.
Siitä on jo jonkin aikaa kun viimeksi tänne päivittelin tietoja elämästäni ihmisten parissa. Muutama informoitava asia. Yksi, mun korvat on noussu pystyyn! Ja kaksi, mulla on kauheesti vaatteita. Sillaihan se on ihan kiva kun on vaatteita ettei palele niin pihalla, mutta hemmetti kun ne kutittaa eikä niitä saa pois.. Mulla on kaks heijastinliiviä, kaks villapaitaa, tossut, huppari, mantteli ja pipoa kuulemma odottelemme postista. Ja lisäksi sain törkeän hienon liekkipannan. Ja kivointa siinä pannassa on se, että sen saa lenkillä ite pois päältä! Olen onneksi sen verran pieni että saan sujautettua pään pannasta irti ja sitten juoksemaan! Tosin kovin kauas en ole vielä kerennyt ennen kuin ne saa mut kiinni.
Osaan myös uusia temppuja. Istumisen lisäksi osaan käskyt PAIKKA ja ALAS. Tätä nuo yhdet hyödyntää kaikessa. Silloin kun ne tulee yläkerrasta, pitää istua paikallaan niin kauan että ne antaa luvan. Ja siis ei saa istua portailla, siitä ne komentaa alas. Ja ylöspäin mennessä pitäisi olla sama homma, en vain oikein jaksaisi totella sitä. Miksi odotella ja saada kuiva herkku kun toinen vaihtoehto olisi juosta yläkertaan ja makoilla sängyllä noitten ihmisten kanssa. En minä yltä sängylle hyppäämään, en edes sohvalle, mutta yritys on kova.
Lempiherkuiksini on muodostunut kaikki possujutut esimerkiksi possun korvat sekä saparot. Kärsääkin eilen maistoin, mutta ei se niin himo ollut kuin korva ja saparo. Sainkin sitten kokonaisen säkillisen korvia. Myös puruseni on vaihdettu tänään kokonaan Brit Careen ja Nutrot loppui siihen. Nyt on sitten isojen poikien ruokaa, nää nappulat on isompia ja mustempia. Eli siis siistimpiä.
Näytän vielä kuvan vaatteista sekä hienoista ja miehekkäistä korvistani.
Tässä tassutteluni tältä erää. Adios amigos!
Besos, Rico
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)