sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hulabaloo

Pitkästä aikaa pääsin taas koneen ääreen. On tässä kaikkea tullut touhuiltua, nyt kun kelit oli vähän aikaa ihan kivatkin niin ulkona on tullut ravailtua. Nyt on sellanen kurakeli että ei oikeen huvita tuolla pihalla olla. Eikä tänään oo paistanu ees aurinko niin nou thänks.

Vähän kuvasaastetta meiän ulkoiluista:





Enkö näytä muuten typerältä noissa vaatteissa?

Meille tulee nyt sitten vappuna toinen kääpiömonsteri, Paco. Hänen ylhäisyytensä takia olen joutunut kokemaan kummallisia asioita, esimerkiksi VAIPPOJA. Halleluja vaan siitäkin ideasta.. Nuo ihmiseni meinaan ajatteli (kivasti ajattelikin) että lihan lisääminen ruokaan voisi parantaa mun turkkia. Mullehan se sopii, nappulat maistuu paljon paremmilta kun niitten päällä on jauhelihaa. No, äkkiseltään iso määrä jauhelihaa tuppasi pistää mahan sekasin. Ja juuri sinä aamuna ne iski mulle vaipat jalkaan.. Ihan vauvojen vaipat, niihin vaan teki reiän hännälle. No päivän aikana tuli niin kova hätä että pakko oli oloa helpottaa, tosin enpä tajunnut ettei kannattaisi vaipat jalassa.. Papi kun tuli kotiin niin siitäpä riemu syntyi kun istuimme kylppärin lattialla, papi housut märkänä, minä paskat housussa. Ja ihanasti se vaippapaska hierti mun pallit joten vereslihallahan ne sitten oli. Oli oikeen miehekästä olla papin kanssa suihkussa kun se yrittää pestä paskaa mun palleista. Jotka oli siis äärettömän kipeät. No kyllä ne siitä sitten parani mutta vaippoja en enää halua!

On ne mulle ollut ihan kilttejäkin. Mami on innostunu niistä virkatuista pehmoleluista. Saanenko esitellä, Mörkö:


Ja tuo isompikorvainen komistushan olen siis minä, jos ette heti tajuneet.. Sitten seuraavaksi esittelen teille Tipun. Sen kanssa sain leikkiä vaan hetken, sitten se joutui ensiapuasemalle Teuvalle Nachon leluksi..



Ja sitten viimeisenä kanttarelli jolla en olisi saanut leikkiä ollenkaan.. Vein sen kuitenkin aina silloin kun mami en nähnyt, joten sekin vietiin Teuvalle.. Kiitti vaan luottamuksesta..


Sitten viimeiseksi täytyy laittaa vielä posetuskuva. Näitä kuvia nyt on kun mami meni hankkimaan järjestelmäkameran.. Ja mitäpä muutakaan se kuvaa kun minua. Koska minua komeampaa kohdetta on turha etsiä!


Nyt jatkamaan pallien parantelua, heippa!

- Rico




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti